www.neuropaattinenkipu.fi

Neuropaattinen kipu

Potilasopas


Yleistä

Mitä on hermovauriokipu?

Neuropaattinen kipu eli hermovauriokipu tarkoittaa kiputilaa, jonka syynä on vaurio tai toimintahäiriö kipua välittävässä hermojärjestelmässä.

Kipu jaotellaan kudosvauriokipuun, hermovauriokipuun ja mekanismeiltaan tuntemattomaan kipuun. Kudosvauriokipu varoittaa elimistöä uhkaavasta vauriosta ja siten suojaa ihmistä. Kudosvauriokivussa kipuhermopäätteet aktivoituvat, ja tämä hermoaktivaatio välittyy hermorataa pitkin aivoihin, jossa kipu aistitaan. Hermovauriokivussa syynä on vika kipua aistivassa hermoradassa. Jos kyseessä palautuva toimintahäiriö kipuradassa, on käytetty nimitystä neurogeeninen kipu erotuksena palautumattomasta vauriosta, jolloin puhutaan neuropaattisesta kivusta. Tällaisella kivulla ei ole varoitustehtävää, vaan kipu on seurausta kipuradan vauriosta joko ääreishermoston tai keskushermoston alueella.

Mitkä taudit voivat aiheuttaa hermovauriokivun?

Kipurata voi vaurioitua missä tahansa kohdassa. Ääreishermot voivat vioittua aineenvaihduntasairauden kuten sokeritaudin seurauksena, jolloin puhutaan polyneuropatiasta eli monihermorappeumasta. Ääreishermo voi vaurioitua mekaanisen vamman seurauksena tai leikkauksen yhteydessä. Yleisin hermovauriokivun syy on nikamavälilevyn pullistuman jälkeen jatkuva hermojuurikipu, jonka syynä on pullistuman aiheuttama hermojuuren mekaaninen ja kemiallinen ärsytys. Vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu voi jättää jälkeensä pitkäkestoisen hermovauriokivun.

Myös sädehoito voi vaurioittaa hermosäikeitä. Keskushermoston alueella vaurion syynä voi olla esim. Mstauti tai aivoverenkiertohäiriön jälkitila. Periaatteessa mikä tahansa tauti, joka vioittaa kipurataa, voi aiheuttaa hermovauriokiputilan. Ei tiedetä, miksi sama tauti aiheuttaa jollekin kivuliaan ja toiselle kivuttoman hermovaurion, mutta perinnöllisillä tekijöillä on todennäköisesti keskeinen asema tässä asiassa.

Onko hermovauriokipu yleistä?

On arvioitu, että noin prosentilla väestöstä on hermovauriokiputila. Puolet potilaista on alle 60-vuotiaita ja puolet yli 60-vuotiaita, eli kyseessä ei ole pelkkä vanhojen ihmisten vaiva. Lapsilla hermovauriokiputilat ovat hyvin harvinaisia.

Kiputilojen yleisyys hermoston eri sairauksissa vaihtelee. Noin joka kymmenes aivoverenkiertohäiriön sairastanut potilas ja noin joka neljäs MS-tautipotilas kärsii hermovauriokivusta. Vyöruusun jälkisäryn tärkein riskitekijä on ikä: noin joka toiselle yli 70-vuotiaalle vyöruusupotilaalle ja pitkäkestoinen kiputila.

Oireet

Millaisia oireita hermovauriokipuun liittyy?

Hermovauriokipu ei välttämättä eroa laadultaan kudosvauriokivusta. Toisaalta joillakin potilaalla kipu on luonteeltaan erilaista kuin aiemmasta tutut kudosvauriokivut, ja siihen voi liittyä erikoisia tuntemuksia. Polyneuropatiapotilas saattaa tuntea, että nilkoissa on puristava tunne tai jalkapohjien kipu on kuin pistävien kivien päällä kävelisi. Kipu voi olla polttavaa tai sähköiskumaisen tuikkaavaa. Siihen voi liittyä muita tuntemuksia kuten jatkuva puuduttelu tai muu epämieluisa outo tuntemus. Potilas ei siis voi luottaa tuntoaistiinsa kipualueella samalla tavoin kuin ennen hermovauriota.

Hermovauriokivussa normaalisti kivuton ärsyke kuten kevyt sively tai lämmin voi muuntua kivuksi. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä allodynia eli kivuttoman ärsykkeen muuntuminen kivuksi. Noin kahdella kolmasosalla vyöruusun jälkisärkyä potevista potilaista kiusana on kevyen liikkuvan ärsykkeen muuntuminen kivuksi, jolloin vaikkapa vaatteen liike ihoa vasten aistitaan kivuliaana. Samalla potilaalla voi olla useita eri osatekijöitä kivussa kuten jatkuva kipu, hetkelliset kivun äkilliset pahenemiset (”tuikkauskivut”), allodynia ja poikkeavat kivuttomat tuntemukset, esim. puutuneisuuden tunne. Joskus oireistossa on mukana paikalliset lihaskrampit (”suonenvedot”) vaurioituneen hermon hermottamissa lihaksissa. Esim. iskiaksen jälkitilaan voi liittyä kiusallinen pohjelihaksen kramppitaipumus.

Hermovauriokiputilan oireita:

Lisäksi potilaalla voi olla muita hermovauriokiputilaan liittyviä seurannaisongelmia:
Mikäli ääreishermon vaurioon liittyy kivun lisäksi paikallisia tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan muutoksia kuten turvotusta, ihon lämpötilan ja värin sekä hikoilun muutoksia, käytetätään nimitystä monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä (complex regional pain syndrome, CRPS).

Mitä tiedetään hermovauriokivun mekanismeista?

Kipuaistille ominaista on ärsykkeen aiheuttaman signaalin muovaaminen kipuradan eri osissa. Tärkeitä muovauspaikkoja ovat selkäydin ja aivojen syvät osat. Ääreishermojen alueen kiputiloissa kipusignaalien muodostus saattaa olla lisääntynyt kipuhermopäätteessä tai hermosolussa, joka sijaitsee hermosolmukkeessa. Signaalin säätely voi olla muuntunut, yleensä niin että keskushermoston alueella kipusignaalia jarruttavien järjestelmien teho on heikentynyt.

Hermovauriokivun mekanismit ovat monimutkaiset, eikä yksittäisen potilaan kohdalla voida varmuudella tietää, mitkä kaikki mekanismit ovat osallisina kiputilassa. Niinpä yksilöllisesti räätälöity mekanismien mukainen täsmähoito ei ole vielä mahdollista, vaan sopivin lääkitys joudutaan etsimään yksilöllisesti kokeilujen avulla.

Miten hermovauriokipu diagnosoidaan?

Kiputilan diagnosointi on lääkärin tehtävä. Joskus diagnoosi on helppo ja ilmeinen kuten vyöruusun jälkisäryssä, jossa tietyn hermojuuren alueelle sijoittuvan kivuliaan rakkulaihottuman jälkeen jää pitkäkestoinen kipu. Toisinaan diagnoosi voi olla hyvin vaikea ja edellyttää monia lisäselvityksiä. Esitiedot eli potilaan haastattelu ja kliininen tutkimus eli potilaan tutkiminen vastaanotolla yksinkertaisia välineitä apuna käyttäen ovat tärkeimmät tutkimukset. Tapauskohtaisesti saatetaan tarvita täydentäviä tutkimuksia kuten laboratoriokokeita, kuvantamistutkimuksia tai neurofysiologisia tutkimuksia.

Potilasta vastaanotolla tutkittaessa tuntoaistin tutkiminen eri ärsykkeille on keskeisessä asemassa. Lisäksi tutkitaan käsin tunnustellen kipualue sekä testataan muita neurologisia löydöksiä (lihasvoima, liiketarkkuus ja –ketteryys, tasapaino). Tutkimus suunnataan esitietojen ja jo tehtyjen havaintojen mukaan, ja tarvittaessa tutkimus toistetaan myöhemmillä vastaanottokäynneillä.

Hermovauriokiputilan kriteereitä ovat:


Mikäli epäillään hermovauriokiputilaa mutta tarvitaan lisäselvityksiä, potilas lähetetään useimmiten neurologian poliklinikalle lisätutkimuksiin. Hermovauriokipuun liittyvissä diagnostisissa ongelmissa neurologi eli hermosairauksien erikoislääkäri suunnittelee tarvittavat lisätutkimukset.

Hoito

Voidaanko hermovauriokipua hoitaa?

Aiemmin hermovauriokipua on pidetty vaikeana, suorastaan toivottomana hoidettavana. Hoitomenetelmien kehittymisen myötä tulokset ovat parantuneet. On arvioitu, että vähintään puolet hermovauriokipupotilaista saa kohtalaisen tai hyvän avun käytettävissä olevista hoitomenetelmistä. Niinpä hoitokokeilut ovat perusteltuja potilaille, joilla on huomattavaa haittaa hermovauriokivusta ja jotka haluavat kokeilla tarjolla olevia hoitovaihtoehtoja.

Mikäli hermovaurion taustasyyhyn voidaan vaikuttaa, tulisi tämä tehdä viipymättä. Esimerkiksi hermopinteen vapautus tai välilevytyrän leikkaushoito saattaa parantaa neurogeenisen kiputilan. Mikäli on kehittynyt palautumattomia muutoksia, syynmukaisella hoidolla ei voida enää saavuttaa täyttä oireettomuutta. Valitettavasti useimmissa hermovaurio-kiputiloissa ei ole mahdollisuutta syynmukaiseen hoitoon, vaan hoidolla pyritään oireiden lievittämiseen ja hyvään elämänlaatuun. On syytä muistaa, että hermovauriokiputilan aiheuttaneen sairauden hyvä hoito on hermovauriokipuja ehkäisevää hoitoa. Esimerkiksi sokeritaudissa polyneuropatian kehittyminen on epätodennäköisempää niillä potilailla, joilla sokeritaudin tasapaino on hyvä. Hoidon perustana on riittävä tutkimus ja diagnoosin selostaminen potilaalle.

Lääkärin antama informaatio oireiden syystä, diagnoosista ja hoitomahdollisuuksista on avainasemassa jatkohoidon suunnittelussa ja potilaan sitoutumisessa ehdotettuun hoitosuunnitelmaan. Lääkehoito on hermovauriokivun tärkein hoitomuoto. Lääkkeettömät omatoimiset keinot täydentävät hoitoa ja saattavat riittää yksinäänkin lievissä hermovauriokivuissa. Kylmä tai lämmin voi lievittää kipua. Mikäli potilaalla on voimakas kylmäarkuus, kipualueen huolellinen suojaaminen voi auttaa.

Mikäli kevyt kosketus iholla tekee kipeää, ihon pinnalle tiiviisti asettuva joustava vaate voi olla parempi kuin väljä vaate. Kukin potilas tunnistaa ajan myötä helpottavat kotikonstit ja pahentavat tekijät ja muokkaa toimiaan näiden havaintojen mukaan. Joissakin tapauksissa käytetään puudutuksia tai sähköärsytyshoitoa (TNS). TNS-hoitokokeilu tehdään yleensä niin, että potilas saa laitteen lainaksi koekäyttöön, ja ohjeet elektrodien asettelusta ja laitteen säädöistä antaa fysioterapeutti tai tähän hoitoon perehtynyt sairaanhoitaja. Hankalimmissa ääreishermostosta peräisin olevissa kivuissa voidaan käyttää selkäydinstimulaattorihoitoa.

Hoitokokeilut eri lääkkeillä ja muilla menetelmillä tehdään hoitavan lääkärin laatiman yksilöllisen suunnitelman mukaan. Lääkevalinnoissa otetaan huomioon potilaan muut sairaudet ja niiden lääkitys sekä mahdolliset aiemmat kokemukset eri lääkkeistä.

Kuinka tehokasta apua lääkkeistä voi saada?

Parhaimmillaan lääkevasteena voi olla kaikkien hermovauriokipuun liittyvien oireiden poistuminen. Näin hyvä vaste on kuitenkin harvinainen eli lääkkeeltä odotetaan osittaista lievitystä oireeseen. Tutkimuksissa on yleensä arvioitu kivun voimakkuutta, ja joissakin tuoreissa tutkimuksissa on arvioitu myös potilaan yöunen laatua ja elämänlaatua. Tutkimuksissa hyvänä vasteena pidetään kivun lievittymistä vähintään puoleen. Toisaalta vähempikin apu voi olla potilaalle tärkeää. On arvioitu, että jo noin 30%:n lievitys kivussa on potilaalle merkittävä.

Mitä lääkkeitä käytetään hermovauriokipujen hoitoon?

Ilman reseptiä myytävät itsehoitovalmisteet eivät yleensä tehoa hermovauriokipuihin. Perinteisten kipulääkkeiden ryhmään kuuluvista valmisteista joillakin opioideilla eli morfiinin kaltaisesti vaikuttavilla aineilla on todettu olevan tehoa hermovauriokipuun. Valtaosa hermovauriokivun hoidossa käytettävistä lääkkeistä kuuluu muihin lääkeryhmiin kuten epilepsialääkkeisiin tai mielialalääkkeisiin. Potilaalla ei tarvitse olla alkuperäisen käyttöaiheen mukaista diagnoosia, vaan lääkettä voidaan käyttää hermovauriokipuun. Lääkäri merkitsee yleensä reseptiin lääkkeen käyttötarkoituksen väärinkäsitysten välttämiseksi.

Masennuskipulääkkeet

Trisykliset masennuslääkkeet ovat hermovauriokivun hoidon perinteisiä lääkkeitä, joiden teho on osoitettu jo vuosikymmeniä sitten. Tämän lääkeryhmän valmisteista Suomessa on markkinoilla amitriptyliini, nortriptyliini, trimipramiini ja klomipramiini. Kivunlievitysteho selittyy pääasiassa vaikutuksilla keskushermoston kahteen välittäjäaineeseen, serotoniiniin ja noradrenaliiniin. Lääke tehostaa näin elimistön omien kipusignaalia jarruttavien järjestelmien toimintaa keskushermostossa.

Kivunlievitys on mielialavaikutuksesta riippumaton, ja se alkaa nopeammin ja pienemmillä annoksilla. Lääkitys aloitetaan pienenä (10-25 mg) ilta-annoksena, jota nostetaan vähitellen kunnes saavutetaan riittävä teho tai siedetty maksimiannos. Ensimmäisenä toivottuna vaikutuksena saadaan usein rikkonaisen yöunen eheytyminen, minkä jälkeen tulee kivun lievittyminen. Trisyklisten lääkkeiden tavanomainen vrk-annos kivun hoidossa on 25-75 mg, mutta tarvittaessa annosta voidaan nostaa huomattavasti korkeammiksikin.

Kokonaishyöty on arvioitavissa, kun lääkettä on käytetty muutama viikko samalla annoksella. Koska trisyklisten lääkkeiden aineenvaihdunnassa on suuria yksilöiden välisiä vaihteluja, voidaan tarvittaessa määrittää lääkkeen pitoisuus verestä. Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat väsymys, suun kuivaminen, ummetus, virtsaamisvaikeudet ja verenpaineen lasku makuulta noustessa. Myös painonnousua ja seksuaalitoimintojen häiriöitä saattaa esiintyä. Väsymyksen välttämiseksi lääke tulee ottaa illalla hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Suun kuivamista voidaan lievittää syljeneritystä edistävillä valmisteilla ja ummetusta suolen sisällön massaa lisäävillä ulostuslääkkeillä. Varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa ahdaskulmaglaukooma-, eturauhasen liikakasvuja sydänsairaita potilaita.

Uusista mielialalääkkeistä venlafaksiini, mirtatsapiini ja duloksetiini vaikuttavat serotoniini- ja noradrenaliinijärejstelmiin, ja niistä odotetaan trisyklisiä lääkkeitä paremmin siedettyjä vaihtoehtoja kivun hoitoon. Venlafaksiini on yhtä tehokas kuin trisykliset masennuskipulääkkeet polyneuropatiakivuissa. Duloksetiini on todettu tehokkaaksi diabeettisen hermovauriokivun lievittäjäksi, ja sen virallisena käyttöaiheena onkin masennuksen lisäksi diabeettinen neuropatiakipu. Ainakin niille potilaille, joille trisyklisiä lääkkeitä ei voi käyttää, voidaan näitä valmisteita kokeilla kivun hoitoon.

Epilepsialääkkeet

Karbamatsepiini on kolmoishermosäryn peruslääke. Se on tehokas myös muissa hermovauriokivuissa etenkin jos tuikkauskivut ovat pahin kiusa. Ensisijaisena vaikutusmekanismina pidetään hermosolukalvojen natriumkanavien salpausta. Aloitusannos on 100-200 mg/vrk, ja annosta nostetaan 100 mg:lla muutaman päivän välein. Tarvittaessa voidaan määrittää lääkepitoisuus verestä. Etenkin hoidon alussa on seurattava verenkuvaa ja maksa-arvoja.

Tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat väsymys, huimaus ja seerumin natriumpitoisuuden lasku. Karbamatsepiinilla on yhteisvaikutuksia monien muiden lääkkeiden aineenvaihduntaan, minkä vuoksi esim. yhdistelmäehkäisypillereiden teho saattaa heikentyä.

Okskarbatsepiinilla on sama vaikutusmekanismi kuin karbamatsepiinilla, ja kolmoishermosäryssä se on yhtä tehokas kuin karbamatsepiini. Annostelussa 300 mg okskarbatsepiinia vastaa 200 mg:aa karbamatsepiinia. Okskarbatsepiini on paremmin siedetty kuin karbamatsepiini, mutta hoidon alussa on hyvä seurata seerumin natriumtasoa samoin kuin karbamatsepiinilla. Uusista epilepsialääkkeistä gabapentiinin, pregabaliinin ja lamotrigiinin teho neuropaattisessa kivussa on osoitettu kontrolloiduissa tutkimuksissa.

Gabapentiinin ja pregabaliinin, joista käytetään nimitystä gabapentinoidit, vaikutus perustuu niiden sitoutumiseen hermosolujen jänniteherkkiin kalsiumkanaviin. Sekä gabapentiini että pregabaliini on osoitettu tehokkaaksi sokeritaudin aiheuttaman polyneuropatiakivussa ja vyöruusun jälkisäryssä. Niillä ei ole imeytymisen tai elimistöstä poistumisen osalta yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, koska ne erittyvät täysin munuaisten kautta.

Turvallisuutensa ja tehonsa vuoksi gabapentinoideja pidetään trisyklisten lääkkeiden ohella ensi linjan lääkkeenä hermovauriokivun hoidossa. Gabapentinoideja käytettäessä turvallisuusverikokeita ei tarvita.

Gabapentiini annostellaan kolmesti vuorokaudessa, ja tavoiteannos kivun hoidossa on 900-3600 mg/vrk. Hoidon teho on arvioitavissa muutamassa päivässä tavoiteannoksen saavuttamisesta. Tarjolla on 300 mg ja 400 mg kapselit sekä 600 mg ja 800 mg tabletit. Sopivan annoksen hakemiseen käytetään 300 mg tai 400 mg:n kapseleita, ja jatkossa voidaan siirtyä tarvittaessa 600 mg ja 800 mg tabletteihin. Mikäli kapselien nieleminen on hankalaa, kapselin sisällä olevan jauheen voi sekoittaa esim. kiisseliin tai jogurttiin. Aloitusannos on 1 kapseli yöksi, ja seuraavana päivänä otetaan 1 kapseli aamulla ja illalla ja sitä seuraavana päivänä 1 kapseli kolmesti päivässä. Jatkossa annosta nostetaan yhdellä kapselilla päivän välein, kunnes riittävä teho on saavutettu tai haittaoireet estävät annosnoston. Annosnosto voidaan toteuttaa myös hitaammin, esim. kolmen päivän välein.

Tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat huimaus ja väsymys, jotka saattavat voimistua annoksen noston myötä. Myös turvotusta tai näköhäiriöitä voi esiintyä. Laboratorioseurantaa ei tarvita. Mikäli kipu valvottaa potilasta yöllä, mutta lääke aiheuttaa väsymystä tai huimausta päivällä, voidaan kokeilla annostusta pelkästään yöksi. Tällä tavoin annostellen potilas nukkuu ehkä yönsä kivuttomammin ja jaksaa sietää paremmin päiväaikaista kipua. Tasainen ympärivuorokautinen vaikutus edellyttää kolmea annoskertaa, mutta tuolloinkin lääke voidaan annostella iltapainotteisesti (esim. 1+1+2 kapselia/vrk).

Pregabaliini on saatavilla 25 mg, 75 mg, 150 mg ja 300 mg kapseleina. Aloitusannos on 75 mg kahdesti vuorokaudessa, ja annosta voidaan suurentaa 3-7 vuorokauden kuluttua 300 mg:aan ja tarvittaessa edelleen 7 vuorokauden kuluttua 600 mg:aan. Vuorokausiannos voidaan jakaa kahteen tai kolmeen annoskertaan.

Pregabaliinin tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat huimaus ja väsymys. Myös turvotusta, näköhäiriötä tai ruokahalun lisääntymistä saattaa esiintyä. Haittavaikutukset helpottuvat usein ensimmäisten hoitoviikkojen aikana.

Lamotrigiinin vaikutus perustuu hermosolujen natriumkanavien salpaukseen sekä kiihdyttävän keskushermoston välittäjäaineen glutamaatin vapautumisen estoon. Ihottuman välttämiseksi annosta nostetaan hitaasti: kahden viikon ajan annos on 25 mg/vrk ja seuraavat kaksi viikkoa 50 mg/vrk, minkä jälkeen annosta voidaan nostaa 50 mg:lla 1-2 viikon välein. Kivun hoidossa tavoiteannos on 200-400 mg/vrk, ja vuorokausiannos jaetaan kahteen antokertaan. Laboratorioseurantaa ei tarvita, ja keskushermostoperäisiä sivuvaikutuksia on vähemmän kuin perinteisillä epilepsialääkkeillä.

Tramadoli

Tramadoli on heikkoihin opioideihin eli morfiinin tavoin vaikuttaviin aineisiin luokiteltu lääke. Lisäksi se vaikuttaa serotoniini- ja noradrenaliinijärjestelmiin trisyklisten masennuslääkkeiden tavoin. Tramadoli aiheuttaa riippuvuutta selvästi vähemmän kuin vahvat opioidit. Annos on 100-400 mg/vrk, joka jaetaan pitkävaikutteista valmistemuotoa käytettäessä kahteen ja lyhytvaikutteista valmistemuotoa käytettäessä kolmeen osaan. Markkinoilla on myös kerran vuorokaudessa annosteltava valmiste.

Tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat pahoinvointi, huimaus, väsymys, päänsärky ja ummetus. Tramadolia käytettäessä on syytä muistaa, että joillekin potilaille voi tulla haitallisia yhteisvaikutuksia masennuslääkkeiden kanssa.

Vahvat opioidit

Aiemmin opioideja on pidetty tehottomina hermovauriokivussa, mutta myöhemmin on todettu, että osa hermovauriokipupotilaista hyötyy opioideista. Pitkävaikutteinen suun kautta annettu oksikodoni on todettu tehokkaaksi sekä vyöruusun jälkisäryssä että sokeritaudin aiheuttamassa polyneuropatiakivussa. Tutkimuksissa käytettiin melko matalia annoksia, 20- 120 mg/vrk. Opioidien tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat väsymys, ummetus ja kutina.

Vahvojen opioidien asema on edelleen vakiintumaton hermovauriokivun hoidossa, koska vain osa potilaista hyötyy näistä lääkkeistä ja koska vahvat opioidit voivat aiheuttaa riippuvuutta. Vahvojen opioidien aloitus muihin kuin syöpäkipuihin on pääsääntöisesti erikoispoliklinikoiden vastuulla. Vahvoja opioideja käytettäessä annosta nostetaan hitaasti ja mahdollisia sivuvaikutuksia seuraten. Suolen sisältöä lisäävä ummetuslääke on hyvä aloittaa jo opioidin aloitusvaiheessa. Mikäli opioidi ei anna merkittävää kivunlievitystä, lääke puretaan pois hitaasti annosta vähentäen.

Ulkoisesti käytettävät lääkkeet

Ulkoisesti käytettäviä lääkkeitä on tutkittu vyöruusun jälkisäryssä. Niiden vaikutus perustuu yliaktiivisten hermopäätteiden toiminnan rauhoittamiseen.

Lidokaiinilaastari, joka on saatavissa Suomessa vain erityisluvalla, on todettu tehokkaaksi vyöruusun jälkisäryssä, jos ongelmana on kevyen kosketuksen aiheuttama kipu. Laastari laitetaan kosketusherkälle ihoalueelle 12 tunnin ajaksi, jolloin lääkettä varastoituu ihoon, ja vaikutus kestää 24 tuntia. Yhdessä tutkimuksessa toinen laastarivalmiste todettiin tehokkaaksi myös muissa perifeerisissä neuropaattisissa kivuissa. Lidokaiinia voidaan käyttää iholle myös voiteena. Tämäkin valmiste on Suomessa saatavilla vain erityisluvalla. Voidetta levitetään kosketusherkälle ihoalueelle kolmesti vuorokaudessa.

Myös kapsaisiini on erityislupavalmiste. Hoidon alussa kapsaisiini aiheuttaa voimakkaan kirvelyn, ja pitempään lääkettä käytettäessä osalla potilaista kipu ja pintaherkkyys lievittyvät. Kapsaisiinia on käytettävä 3-4 kertaa päivässä jopa viikkoja, ennen kuin hoidon hyödyllisyys on arvioitavissa. Hoidon toteuttaminen edellyttää tarkkuutta (ainetta ei saa joutua silmiin, ja sitä levitetään vain hoidettavalle ihoalueelle). Hoidon jälkeen iho on kuumanarka eikä siedä saunaa tai aurinkoa. Kapsaisiinihoito on siis työläs ja edellyttää hyvää hoitomyöntyvyyttä.

Voiko lääkkeitä yhdistää?

Mikäli mikään lääke yksinään ei anna riittävää oirehelpotusta mutta yksitellen testattuna lääkkeistä on osittaista apua, voidaan eri tavoin vaikuttavia lääkkeitä yhdistää. Lääkeyhdistelmät suunnittelee hoitava lääkäri; omin päin ei siis pidä mennä yhdistelemään lääkkeitä neuvottelematta asiasta hoitavan lääkärin kanssa.

Voiko lääkkeitä käyttää vain tarvittaessa?

Jos oireet vaihtelevat jaksottain (esim. lämmin kesäaika helpompaa), voi lääkkeitä käyttää jaksottain. Osa lääkkeistä (esim. tramadoli) sopii satunnaisestikin tarvittaessa annostellen, mutta pääsääntöisesti hermovauriokivun lääkkeitä käytetään säännöllisesti. Lääkkeiden aloituksesta, lopetuksesta ja sovituista annosrajoista sovitaan hoitavan lääkärin kanssa.

Miten kalliiksi lääkehoito tulee?

Suomessa potilaan maksama osuus lääkkeistä on korkeampi kuin useissa muissa EU-maissa. Jäljempänä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta hermovauriokivun lääkkeissä noudatetaan peruskorvaus- ja kattosääntömenettelyä.

Peruskorvaus on 42 prosenttia lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta. Korvaus lasketaan lääkekohtaisesti. Kerralla korvataan yleensä enintään kolmen kuukauden hoitoa vastaava määrä samaa lääkettä.

Potilaalla on oikeus lisäkorvaukseen, jos lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista ja perusvoiteista maksetut omavastuuosuudet ylittävät 672,7 euroa (v. 2009). Lisäkorvaus on 100 % 1,50 euron omavastuun ylittävältä osalta lääkettä kohden. Lääkekohtainen omavastuuosuus peritään samalla kertaa ostetusta enintään kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaavasta lääkemäärästä.

Reseptit ja kuitit kannattaa säästää kalenterivuoden ajalta, mikäli lääkekustannuksia tulee runsaasti. Tässä oppaassa mainittuja erityislupavalmisteita ei KELAn lisäkorvausperiaate koske.

Kolmoishermosärkyä potevat potilaat saavat karbamatsepiinin erityiskorvattuna neurologin laatiman B-lausunnon perusteella. Mikäli opioidilla hoidetaan syöpäsairauteen liittyvää kipua, potilaat saavat lääkkeen erityiskorvattuna B-lausunnon perusteella.